Suolalamppu voi olla eläimille vaaraksi

Oranssinhohtoinen himalajansuolalamppu voi olla kissalle jopa hengenvaarallinen. Suolalamppu on tehty himalajan suolasta, ja se on käytännössä syötävää. Kissan elimistön sietokyky suolalle on kuitenkin huonompi kuin ihmisen.

Suolalamppua nuoleva kissa voi saada elimistöönsä liikaa natriumia ja altistua täten jopa vaaralliselle suolamyrkytykselle, kun suolaa tulee kehoon enemmän kuin kissan keho voi käsitellä ja poistaa. Lipaisu silloin tällöin ei luultavasti ole vaarallista, mutta pitkittyessään tai jos kissa (tai koira) lipsuttelee lamppua ihan tavan vuoksi, voi eläin olla vaarassa.

Jos lamppua haluaa pitää, kannattaa se nostaa eläimeltä ulottumattomiin tai säilöä vaikka koristehäkin sisälle niin, että eläin ei pääse lampun pintaan käsiksi. Kissa voi nuolla lamppua myös omistajan poissaollessa, joten pelkkiin havaintoihin perustuva valvominen ei välttämättä riitä.