Ei peilejä leluiksi lemmikkilinnuille

Vaikka peili on yleinen lintujen lelu ja niitä on yhä laajasti myynnissä, peili ei ole linnulle virikkeeksi soveltuva. Sillä on monia haittoja mutta ei ollenkaan hyötyjä.

Linnut kaipaavat ennen kaikkea mukavan lajitoverin seurakseen, ja peiliin ihastunut lintu joutuu yleensä peilin vangiksi. Lintu ei ymmärrä, että se katsoo omaa kuvajaistaan, vaan etenkin koiraslinnut voivat lumoutua peilikuvastaan niin että p


ariutuvat sen kanssa. Yksinäiselle linnulle peili on kaverin kurja korvike.

Linnut tekevät yleensä samoja asioita samaan aikaan, mutta peilikaveri sen kun nököttää aina vain yhdessä paikassa. Tämä passivoi oikeaa lintua, ja estää sitä toimimasta luonnollisesti: peilikaveri ei tule sen mukaan syömään, juomaan, leikkimään tai liikkumaan.

Peilin äärelle lintu passivoituu, ja voi laihtua huomattavasti, kun se hädin tuskin malttaa peilikaverin luota poistua edes syömään. Toisaalta, jos peili on yhdistettynä ruokakulhoon, voi lintu lihoa hurjasti, koska se näkee "toisen linnun" aina vain syövän, ja haluaa tehdä samaa asiaa toisen kanssa - syöminen onkin sitten peililinnun ja oikean linnun ainoa yhteinen aktiviteetti.

Parhaimmillaan peili onkin silloin, kun se jää linnuilta täysin huomioitta, ja tällöinkin se vie tilaa joltain lelulta, jota lintu voisi kunnolla hyödyntää. On aika jättää peilit menneisyyteen!

Lue lisää: https://www.papukaija.fi/blogi/peili-papukaijan-leluna/