Lintuja pidetään edelleen liian pienissä häkeissä

Valitettavan usein lemmikkilintuja pidetään aivan liian pienissä häkeissä. Liekö syynä median vahvistamat mielikuvat pienistä pyöreistä häkeistä tai se, että valitettavan monet eläinkaupat ja torimyyjät myyvät yhä aivan alimitoitettuja häkkejä. 

Kuvassa oiva keino pohtia oman lintuhäkin kokoa undulaatin eli kentien yleisimmän lemmikkilinnun avulla. Kuuden A4-paperin pinta-ala (0,378 m2) on liki sama, kuin kahden undulaatin kotihäkin minimisuositus (0,35 m2). Oman lintuhäkin pinta-alan voi laskea kätevästi tällä laskurilla, joka myös kertoo, montako lintua minimisuositusten puitteissa ko. häkkiin saa majoittaa: https://teranymphicus.com/hakin-pinta-ala-laskuri/

Lisäksi ns. kotihäkistä lintujen tulisi päästä päivittäin useamman tunnin ajaksi vapaaksi turvalliseen sisätilaan. Jos näin ei tehdä, tulee lintujen häkin pinta-alan olla useampia neliömetrejä pienilläkin linnuilla.

Linnut ovat aktiivisia ja touhukkaita eläimiä luonnostaan, joten liian pienessä tilassa olo käy niillä luonnon päälle ja on niille stressaavaa, ja lopulta voi johtaa käytöshäiriöihin tai passivoitumiseen.

Kuva: Kiuru Koponen / Teranymphicus.com