Turvallisuusvinkkejä lämpeneviin säihin

Lämpenevät ilmat voivat koitua sisälemmikkien kohtaloksi karkaamisen muodossa. Lemmikkitaloutta tuulettaessa tai lemmikin kanssa ulkoillessa tulee noudattaa varovaisuutta. Esimerkiksi talouksissa joissa on kissoja tai lemmikkilintuja, tai kiipeilyintoisia koiria, frettejä, kaneja tai vaikkapa kesyrottia, kannattaa tuuletusikkunat verkottaa jo ennen kuin vahinko meinaa tapahtua. Harvalla verkotukseen riittää pelkkä hyttysverkko, sillä heppoinen kiinnitys ja ohut verkko ovat alttiina paon mahdollistaville rei'ille. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee tuuletuksesta sopia aina koko perheen kesken ja pitää eläin mahdollisesti jopa eri huoneessa tuuletuksen ajan.

Muistutamme kaikkia kissatalouksia turvalliseen tuuletukseen, eli että tuuletusikkunat on joko verkotettu kissavarmalla verkolla tai ikkunat asennettu niin, että ikkunat voivat avautua niin vähän ettei kissan pää millään mahdu rakosesta, eikä kissa saa lukitusta mitenkään pois päältä. Verkon taas tulisi olla kissaturvallista, riittävän paksua metalliverkkoa ja kiinnitetty jämäkästi ikkunanpieliin.

HUOM! Pelkkä kankainen tai muovinen hyönteis-/hyttysverkko estää ensisijaisen livahtamisen karkuteille, mutta tällaisen ohuen verkon kanssa kissaa ei voi jättää valvomatta nuuskuttelemaan ulkoilmaa ikkunan rakoon. Hyttysverkkojen kiinnitykset esim. teipillä tai tarranauhalla ovat usein myös hyvin heikot kissan kanssa, ja ajan kanssa jopa olemattoman pitäviksi säistyneet. Ohutta verkkoa kissa saa myös raavittua ja purtua hajalle.

Kokonaan auki verkottamatonta ikkunaa ei tule jättää vahingossakaan, sillä se on ilmiselvä karkuriski kissalle! Erityisessä vaarassa ovat ne kissat, jotka asuvat ylemmissä kerroksissa, jolloin ikkunasta putoaminen voi olla jopa kuolettava vahinko. Etenkin perheissä, joissa on useampi perheenjäsen, tulee kaikkien perheenjäsenten noudattaa huolellisuutta asuntoa tuulettaessa. 

Ikkunoiden huolellinen ja kissaturvallinen verkotus ennaltaehkäisee vahinkoja karkaamisen, katoamisen ja jopa vakavan vamman tai kuoleman suhteen, tarjoaa kissalle turvallisen mahdollisuuden tarkkailla ja nuuhkutella ulkoilmaa, ja ikkunoiden verkotus tarjoaa ihmisellekin mielenrauhaa kissa-arkeen.

Varovaisuus koskee myös ulko-ovista kulkua: lämpimät säät voivat houkutella jättämään oven auki tai raolleen pidemmäksi aikaa kuin kirpeillä pakkasilla, tai kotona vierailevat vieraat eivät ehkä ole yhtä säntillisiä ovien käyttäjiä kuin perheenjäsenet. Paras tapa ehkäistä karkureissuja olisi "ilmalukkotyyppinen" eteinen, jossa ulko-ovi avataan vasta kun jokin edellinen ovi (ehkä jopa erikseen asennettu verkko-ovi) on suljettu niin, että eläimellä ei ole mahdollisuuksia edes salamannopeaan livahdukseen oven raosta. 

Vain harvaa eläintä kannattaa pitää vapaana ilman valjaita tai sopivaa ulkoiluhäkkiä, sillä joka vuosi karkaa lemmikkilintuja, matelijoita ja kaneja jotka otettiin vapaana mukaan ulos kesäsäähän ilman turvallisen ulkoilun takaavia toimenpiteitä. Osaa karkulaisista ei koskaan saada kiinni tai löydetä, jolloin niitä odottaa karu kohtalo luonnossa. Nauti kesäpäivistä lemmikkisi kanssa asianmukaisesti ja turvallisesti!

(Kuvapankkikuva.)