Sijaiskodin tarina: "Sijaiskotitoiminta on merkittävä osa elämää"

 Oulun Esyn sijaiskoti kertoo tarinansa (kirjoitettu ja julkaistu alunperin helmikuussa 2024):


"Aloitimme puolisoni kanssa sijaiskotitoiminnan omien kissojemme yhtäkkisen menehtymisen jälkeen. Sairaiden eläinten hoitamisen ja menetyksen jälkeen ajattelimme, että tästä kokemuksesta täytyy seurata jotain hyvää. Emme myöskään tässä kohtaa olleet valmiita lemmikin adoptoimiseen, joten sijaiskotina aloittaminen tuntui luonnolliselta siirtymältä.

Vastaanotimme ensimmäisen kissan helmikuussa 2023. Meillä on ollut vajaan vuoden aikana yhdeksän kissaa hoidossa, joista jokainen on ollut omanlaisensa yksilö. Sijaiskissoillamme on valitettavasti ollut monenlaista vaivaa: sydänsairauksia, korva- ja vatsavaivoja, suun alueen ongelmia sekä muutoin haastavaa käytöstä. Toisaalta meillä on puolison kanssa jo entuudestaan kokemusta kissojen lääkitsemisestä, minkä vuoksi meillä on ollut rohkeutta ottaa vaativampaakin hoitoa tarvitsevia kissoja. Sijaiskotikissoistamme viisi on löytänyt oman loppuelämän kodin, yksi on jouduttu päästämään kärsimyksistä, yksi on siirtynyt eristysajan jälkeen toiseen sijaiskotiin ja kaksi on meillä parhaillaan harjoittelemassa kotikissan elämää. Kaikille olemme saaneet tarjota lämpöä, suojaa, välitöntä huolenpitoa ja ennen kaikkea turvallisia kokemuksia ihmisistä. Päädyimme lopulta adoptoimaan myös oman kissan, joka on toiminut esimerkillisesti arkojen kissojen kesyttämisessä.

Eläinsuojelutyöstä ja sijaiskotitoiminnasta on tullut merkittävä osa minun ja puolisoni elämää. On ollut silmiä avaavaa seurata Suomen kissakriisiä läheltä ja huomata, kuinka arvokasta työtä aktiivit tekevät eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Sijaiskotitoiminta on eläinsuojelutyötä parhaimmillaan. Palkitsevinta toiminnassa on seurata aran kissan kesyyntymistä tai sitä, kun raskaankin hoidon jälkeen sairas eläin saadaan hyvään hoitotasapainoon. Kissan välittömässä läsnäolossa ja hellyydenosoituksissa seisoo kiitos. Vaikka sijaiskotikissoista luopuminen voi olla raskasta, ajatus loppuelämän kotiin asettumisesta tuntuu hyvin lohdulliselta. Oulun Eläinsuojeluyhdistykseltä saa myös erinomaista tukea tilanteessa kuin tilanteessa. Sijaiskotieläimiä voi vastaanottaa täysin oman osaamisen ja resurssien mukaan, ja sijaiskotien toiveet ja tarpeet otetaan aina huomioon. Suosittelen lämpimästä sijaiskodiksi ryhtymistä jokaiselle sitä harkitsevalle."

Kiinnostuitko sijaiskotitoiminnasta? Lue lisää ja hae mukaan: Sijaiskodiksi?