tiistai 17. joulukuuta 2019

Kakarakaksikko kotia vailla!

FÖRBI JA JONNE ovat löytäneet kodin




Tämä kissakaksikko on viime kesän pentuja. Elämän alku on ollut kivikkoinen (ja vähän kakkainenkin..) mutta naperot ovat ottaneet kovan bulkkikauden ja kuroneet itsensä leikkautuskuntoon. Kummatkin on vastikään leikkautettu, rokotukset, madotukset, sirutukset ja verikokeet ovat kaikki hansk.. tassussa!



Förbi on kaksikosta tummempinassuinen, pienempi, mutta sitäkin topakampi pikkuneiti. Se pinkoo kiipeilytelinettä ylös ja alas ja noutaa huiskulelua sillä aikaa kun velipoika vasta aikoo. Förbin paras kaveri on isoveli Jonne, jonka kanssa se luovutetaan samaan kotiin, koska ovat toisiinsa niin kiintyneet.










Jonne on Förbiä pulleampi, leppoisa nuorimies, jonka ruokakupin kokoa pitää alkaa leikkautuksen jälkeen pienentää, ettei kissa muutu hylkeeksi. Kummatkin kissat ovat hellyydenkipeitä, pikkulapsiin tottuneita ja erittäin seurallisia. Unelmakaksikko!












sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Vähemmän villi Villi-kissa :D

Kiltti 5-vuotias kollikissa Villi on löytänyt kodin


Uudessa kodissa Villi voi vaikuttaa aluksi hieman aralta, mutta melko nopeasti tottuu uuteen ympäristöön. Vieraisiin suhtautuu yleensä melko uteliaasti ja tuleekin usein pian tekemään tuttavuutta uusienkin ihmisten kanssa. Sylissäolo on Villistä melko nynnyä hommaa, mutta halutessaan tulee kyllä vierelle puskemaan ja nauttimaan silityksistä ja rapsutuksista. 


Villi on elänyt ikänsä melko hiljaisessa ja rauhallisessa ympäristössä eikä se ole tottunut lapsiin. Edellisessä kodissaan se on tottunut ulkoilemaan valjaissa. Se on myös erittäin näppärä löytämään lemmikki-ihmisensä herkkukätköt, joten namit kannattaa pitää kassakaapissa..
  



torstai 17. tammikuuta 2019

Santtu

Muhkea Santtu on nykyään esyn maskotti, eikä etsi kotia.
Eläkepäivät kuluvat lempeän sijaiskodin hyvässä hoidossa <3


Santtu on jo ikämies, 17-vuotias. Sillä on miehen tavat ja miehen olemus. Santulla on painoa pönäkät 6kg ja naamaa millä puskea. Alun ujouden jälkeen Santtu osaa hakea paikkansa ihmisen läheltä ja olla rakastettava jokaisella kilollaan.


Santtu on tullut Esylle kodista, jossa sitä ei osattu hoitaa kissan vaatimalla tavalla. Sitä lienee ruokitun virheellisesti jo vuosia ja tällä on mahdollisesti saatu aikaan myös terveydellistä vahinkoa. Eläinlääkärin tarkistuksessa Santulta löydettiin munuaisten vajaatoiminta, joka toisaalta on yksi melko yleinen vanhenevan kissan vaiva.

Santtu on leikattu, eläinlääkärin tarkistama, sirutettu ja madotettu, FIV- ja FeLV-testattu ja negatiiviseksi todettu. Santtu sairastaa munuaisten vajaatoimintaa, jota hoidetaan lääkityksellä ja ruokavaliolla.


O