tiistai 11. lokakuuta 2011

LYHYT TIETOPAKETTI KANIN RUOKINNASTA


Kanin ruokavalion perusta ovat raikas vesi, hyvälaatuinen kuiva heinä, erilaiset vihannekset ja lisänä täysrehupelletti. Kani on kasvinsyöjä, kanille ei saa koskaan antaa mitään eläinperäistä syötävää. (Huomaa ero esimerkiksi hiireen, rottaan, hamsteriin, gerbiiliin jne, jotka ovat sekasyöjiä, kuten ihminenkin.)

Sananen suosituista siemensekoituksista
Marketeissa myydään jos jonkinlaista siemensekoitusta, jonka pussissa on kanin kuva. Näitä ei tule antaa kanille, kuva ei tee niistä kanin ruuansulatukselle sopivia. Markettiruuat on valmistettu epämääräisistä aineista ja niitä markkinoidaan sopivaksi ”kaikille jyrsijöille”. Siinä missä esimerkiksi rotta tai hamsteri pystyisivätkin ruuan käyttämään hyödyksi, kani ei, sillä se ei ole jyrsijä sen enempää kuin sekasyöjäkään. (Myös rotille ja hamstereille on olemassa paljon parempaa ja terveellisempää ruokaa eläinkaupoissa, niillekään ei ole suositeltavaa syöttää pääruokana markettisiemenseosta.)

Markettien siemensekoitukset sisältävät usein maito- tai kananmunaperäisiä aineita, jotka ovat kanille haitaksi. Sen lisäksi niissä on usein esim. värjättyjä maissilastuja tai muuta täysin turhaa – väriaineet eivät kania (tai muitakaan eläimiä) mitenkään hyödytä, eikä ruoka näytä eläimestä yhtään herkullisemmalta, vaikka se olisi oranssia tai vihreää. Siemensekoituksissa on myös runsaasti, no, siemeniä, jotka ovat lähinnä lintujen, eivät kanien pääravintoa. Siemenet ovat rasvaisia ja siemensekoitusta syövä kani on nopeasti hyvin lihava kani. Kani ei ole siemensyöjä, se on kasvinsyöjä, se tarvitsee siis kasviravintoa.

Mitä se sitten syö?
Täysrehupelletti on hyvää sapuskaa kanille. Pelletistä kani saa tarvitsemansa kuidun, vitamiinit ja hivenaineet oikeassa suhteessa. Eri pellettimerkkien välillä on suuria eroja ja joissakin niistä on aineita (säilöntä- tai muita aineita), joiden sopivuudesta kaniharrastajat kiistelevät, mutta melko turvallisesti voi sanoa, että mikä tahansa täysrehupelletti on parempi kuin siemenseos. (Huom, kyseessä ei ole nyt heinäpelletti, joka on pieniksi papanoiksi puristettua heinää. Heinänsä kani syö mieluiten ihan heinänä, ellei sitten satu olemaan vakavasti allerginen heinäpölylle.)

Täysrehupelletti on ulkonäöltään pientä vihreää puristetta, ja sitä on myynnissä useita eri merkkejä. Tämän jutun kirjoittaja syöttää kaneilleen Hobby Plus -pellettiä, koska sitä on helppo ostaa suurissa säkeissä (ja vähemmän helppo kuskata postista tai matkahuollosta autottomana ihmisenä), mutta se ei suinkaan ole ainoa tai edes suositeltavin vaihtoehto. Jokainen kaninomistaja voi itse etsiä kukkarolleen sopivan ja kanilleen maistuvan pelletin, pellettejä saa sekä eläinkaupoista että eläintarvikeliikkeistä netissä.

Pelletti ei ole pakollista, kani elää kyllä heinällä ja tuoreruuallakin. Pelletissä on kuitenkin valmiiksi sisäänrakennettuna vitamiinit ja hivenaineet, joten ainakin pieninä määrinä se on suositeltavaa. Jokaisen pellettimerkin kohdalla kannattaa tarkistaa suositusannos oman kanin painon mukaan ja antaa päivässä vain sen verran. Pellettejä ei kannata pitää koko ajan saatavilla, jotkut kanit ahmivat itsensä sairaaksi. Nuoret kanit tarvitsevat paljon energiaa, niille pellettiäkin kuluu enemmän. Kasvavan lapsen ruokaa ei siis kannata suuremmin rajoittaa, mutta ei tämäkään tarkoita vapaata ahmimista.

Entäs salaatti, kai se sitä syö?

Kanit tarvitsevat kuivaruuan lisäksi myös vihanneksia (huom, tuoreita, ei pakastettuja, kuivattuja, säilöttyjä). Hyvä perusruoka on porkkana ja vaikkapa omena, ne ovat yleensä myös omistajan kukkarolle sopivia. Monet kanit saavat vatsansa sekaisin (tai tuottavat liikaa umpisuolipapanoita) syötyään reippaasti tuoretta ruokaa. Kannattaa siis lisätä määrää vähitellen ja seurata omaa kaniaan, kuinka paljon tuoretta päivässä se sietää. Hyvä nyrkkisääntö herkkävatsaisellekin kanille on yhden ison porkkanan tilavuuden verran tuoretta päivässä. Monille kaneille sopiva määrä on kuitenkin suurempi. Sopivia vihanneksia on turhaa alkaa listata, koska niitä on niin runsaasti. Tässä kuitenkin muutama huomio:
  •      Salaatti  on aikalailla turhaa. Siinä on hyvin vähän ravintoaineita painoonsa (ja hintaansa) nähden. Sillä on myös lievä nestettäpoistava vaikutus, joten pienelle eläimelle suurina määrinä se voi olla haitaksi. Jonkin verran salaattia voi kuitenkin antaa jos sitä on käsillä ja kani siitä pitää. Kania varten salaattia ei kuitenkaan kannata ostaa, vaikka sarjakuvista toisin voisi päätellä. Myös kurkku on nestettä poistava ja useimpien kanien vatsa menee siitä sekaisin. Ei siis kurkkuakaan suuria määriä.
  •            Ylenmäärin makeiden kasvisten (banaanit, viinirypäleet, myös porkkanat ja omenat) antamista kannattaa välttää, normaalit määrät (ehkä 1 omena/päivä/nenä) kuitenkin ok. Viinirypäleissä kannattaa huomioida muita hedelmiä suuremmat torjunta-ainemäärät ja banaanissa sen mahdollinen vatsaa kovettava vaikutus. Banaani on myös sokerisen lisäksi rasvainen, eli erittäin energiapitoinen hedelmäksi. Sairaan tai alipainoisen kanin murkinaksi se on oivaa, mutta terveen kanin ylenmääräinen banaaninsyönti voi alkaa pian näkyä painon nousuna.
  •            Myrkyllisiä tai mahdollisesti myrkyllisiä tai tuntemattomia kasveja ei koskaan tule antaa kanille. Villeistä kasveista kanit voivat syödä niitä mitä ihmisetkin – voikukkaa, ratamoa, horsmaa, koivunlehtiä, pajunlehtiä, vuohenputkea, siankärsämöä ja montaa muutakin myrkytöntä oikeaksi tunnistettua kasvia. Myös mustikan ja puolukan varpuja voi antaa, niissä on mukavasti hampaille työtä.
  •           Sitruksia tai sipulikasveja ei koskaan saa antaa kanille, niissä on haitallisia aineita.
  •            Kanille ei saa antaa mitään kaalin sukuisia kasveja. Myös parsakaali ja kiinankaali kuuluvat näihin. Kaali kerryttää kaasua kanin vatsaan kuten monille ihmisillekin, sillä erotuksella että kanit eivät röyhtäile tai piereskele. Kaasunmuodostus on siis todella huono juttu ja siitä voi tulla eläinlääkärireissu.
  •            Porkkanan naatit ovat yleensä kanien suurta herkkua – älä siis heitä naatteja roskiin, mene mieluummin kerjäämään torimyyjiltä edullisia naatteja jotka muut ostajat ovat hyljänneet ;)
  •             Kani ei voi syödä rakaana juureksia joita ihminenkään ei syö raakana, joten älä anna kanille esimerkiksi raakaa perunaa.
     
Muuta yleistä ruuasta
  • Makeaa ja rasvaista syötävää – minkä ihmiset yleensä mieltävät herkulliseksi – ei tule antaa kanille koskaan. Erityistä palkintoa vaativissa tilanteissa (esim. kynsienleikkuu) voit ehkä antaa kanillesi rusinan tai pähkinän, mutta ne eivät kuulu perusruokavalioon. Useimmiten kaneja voi palkata myös millä tahansa tuoreruualla, näkkileivän palalla, kauranjyvillä tai vaikka ihan niillä perusruokapelleteillä, jos kani niistä pitää.
  • Kani tarvitsee myös jotakin kovaa purtavaa hampaiden kunnossa pitämiseksi. Tähän sopivat parhaiten pajunoksat, hedelmäpuiden oksat ja kaikki muutkin oksat (paju yleensä maistuu, jotkut kanit nirsoilevat esim. koivun tai pihlajan suhteen) tai kuivat leivänkannikat. Leivässä on kuitenkin suolaa, joten sitä kannattaa antaa rajatusti. Leivänkannikkapäivänä pellettien määrää voi vähentää. On hyvä idea kerätä kesällä oksia lehtineen päivineen talteen ja kuivattaa talveksi, koska kanit ilahtuvat lehdistä yleensä suunnattomasti. Toki paremman puutteessa kaljutkin oksat kelpaavat.
  • Tarkista aina että heinä on hyvänlaatuista, puhdasta ja homeetonta. Heinä on helppoa saada homehtumaan umpinaisessa pussissa, säilytä siis heinä ilmavasti. Tulee edullisemmaksi ostaa heinä maatilalta tai tallilta, kuin kantaa lähikaupasta kilon puristepaketteja ”heinää”, joka onkin enemmän ohutta kuivaa ruohoa. Kanit pitävät enemmän heinästä jossa on oikeat kunnon paksut korret joita järsiä.
  • Älä anna kanille ulkomaisten hedelmien kuoria tai siemenkotia torjunta-ainejäämien takia.

Kanin ruokinta on yleisesti ottaen helppoa, kun peruspilarit (heinä, tuore, pelletti) saa löydettyä sopivat. Omasta mielestäni kanin ruokinta on paljon helpompaa kuin vaikka kissan, ruoka ei myöskään haise pahalle eikä tuota paljon jätettä, kuten yksittäispakatut kissanruuat. Kanille välttämätön heinä kuitenkin pölisee ja sotkee jonkin verran – ethän lakkaa antamasta kanille sen tarvitsemaa perusruokaa pahan siivon takia, jätä mieluummin koko kani hankkimatta.

Image: FreeDigitalPhotos.net