Sijaiskodin elämään kuuluu olennaisesti luopuminen. Lyhytaikaisenkin hoidokin lähtö voi ottaa yllättävän koville. Kun kaksi viikkoa sängyn alla piilotellut katti eräänä aamuna tulee taputtelemaan tassulla naamaa tai 30 kiloinen koiranretale yrittää ahtautua syliisi, jotain liikahtaa sydämessä. Ja se liikahdus saa sijaiskodin tuntumaan niin kovin tyhjältä eron hetkellä.
Tavallaan sijaislemmikin lähtö on helpottavaa, pääseehän
eläin loppuelämänsä kotiin, oli se koti sitten uusi tai vanha. Omaakin elämää
se helpottaa, kun ei tarvitse siivota oksennusta matolta tai suunnitella omia menojaan
hoidokin mukaan – ainakaan hetkeen. Kodin löytyminen yhdelle eläjälle
mahdollistaa jonkin toisen eläimen auttamisen.
Joskus luopuminen osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi ja sijaiskodiksi
ryhtyessä tähänkin kannattaa varautua. Meillekin on kotiutunut kaksi hoidokkia,
joista emme ehkä itsekkäistä syistä halunneet päästää irti. Mutta ainakaan koti
ei ole tyhjä.